Lahti 2015

Lahti 2015

Vuosi 2015 jää varmasti lahtelaisille ja lahdenmielisille mieleen isojen, mullistavien projektien valmistumisen vuotena.

Isoin niistä on torin ja sen alla olevan parkkihallin valmistuminen. Asia joka käyttöönoton ja sen jälkeisen arkitoimien normalisoitumisen jälkeen vaikuttaa varmasti koko kaupungin dynamiikkaan. Uskonpa meidän kaikkien kaupunkilaisten huomanneen remonttikaaoksen vaikutuksesta, miten ihana ja tärkeä keskustamme on. Kun saamme isot, tilavat ja säältä suojassa olevat parkkipaikat maanalle, pääsevät kaukaakin tulevat asiakasvirrat valumaan mukavasti keskustan erikoisliikkeisiin, kahviloihin ja ravintoloihin.

Toriparkin lisäksi kaupungin keskustaan valmistui (2014) ja valmistuu (2015) paljon asuntoja. Asia joka myöskin otetaan riemulla vastaan. Muutama vuosi sitten isompia huoneistoja vapautui myyntiin todella harvoin. Näinhän tilanne  on useissa kaupungeissa ydinkeskustan alueella. Mutta koska Lahteen halutaan muuttaa paljon esimerkiksi pääkaupungin alueelta, on hienoa että asuntoja on tarjolla. Tervetuloa asumaan upeaan kaupunkiimme!

 

Ensi joulua valmistellaan jo kovalla tohinalla, päästäänhän vihdoinkin uudelle torille.

DSC_7913

 

ElämääLahdessa.fi sivustolla tapahtuu myös paljon vuonna 2015. Sivuston facebook-sivut löytyvät täältä ja otamme ilolla vastaan viestejänne siitä, millaisista aiheista haluaisitte sivustolta lukea.

 

Lahtelaiset yritykset huomio!

 

ESITTELE TUOTTEITASI – INFOA JA KERRO TAPAHTUMISTA, TARJOUKSISTA TAI ASIAKASILLOISTA HYVISSÄ AJOIN ETUKÄTEEN – TUO YRITYSTÄSI TUTUKSI.   Meihin voit tutustua täällä   ja yhteystiedot löytyvät täältä.

 

 

Ota yhteyttä – suunnitellaan yhdessä!

 

Leave a reply

SEURAA BLOGIA

Yhteistyössä



JAA YSTÄVÄLLE