A-luokan ateriapalvelua

A-luokan ateriapalvelua

Marraskuun kuluessa yritykset ja yhteisöt järjestävät varsinkin pikkujoulutapahtumia, joissa tarjolla on monenlaisia ruokaherkkuja ja juomia. Robert’s Coffee -kahviloita Trion ja Karisman kauppakeskuksissa pyörittävä lahtelaisyrittäjä Jarmo Mäkelä tarjoaa myös laadukasta catering-palvelua asiakkailleen ympäri Suomen.


roberts_coffee_trio
– Ruoka-annosten valmistamisesta ja toimittamisesta asiakkaille minulla on parin vuosikymmenen kokemus. Yritykset, jotka tilaavat minulta ateriapalvelua, haluavat tosissaan panostaa asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa viihtyisyyteen erilaisissa tapahtumissa. Esimerkiksi monet huonekalualalla toimivat yritykset haluavat tarjota asiakkailleen maistuvia aterioita messupäivien lomassa, Jarmo Mäkelä kertoo.
Mäkelän mainitsemat yritystilaisuudet ovat yksityistilaisuuksia, joiden väkimäärä vaihtelee kymmenistä satoihin asiakkaisiin.
– Esimerkiksi Pohjanmaalla järjestimme muutama kuukausi sitten sellaisen grillitapahtuman, jossa valmistimme kyseisen yrityksen asiakkaille broileria, possunpihvejä ja erilaisia makkaroita. Tarjolla oli luonnollisesti myös herkullisia salaatteja erilaisten juomien ohella. Tilaisuuteen osallistui yli 700 henkeä, Mäkelä julkituo.
Näin mittavan tapahtuman toteuttamiseksi onnistuneesti kaikki järjestelyt on tehtävä huolellisesti ja suunnitelmallisesti.
– Valmistautumiseen kuuluu tarvittavien tavaroiden (ateriatarvikkeiden ja ruoanvalmistusvälineiden yms.) kokoaminen ja työnjaosta sopiminen. Kaikki on järjesteltävä hyvissä ajoin valmiiksi. Minulla on olemassa hyvät kontaktit muihin alan yrittäjiin, joiden apua tarvitaan näin massiivisten tapahtumien toteuttamiseen.
Lahden seudullakin on useita yrityksiä, jotka ovat tottuneet hyödyntämään Mäkelän tarjoamaa catering-palvelua.

DSC_7723
– Kun yrittäjä ottaa minuun yhteyttä, suunnittelen palvelukokonaisuuden aina kulloisenkin asiakkaan toiveiden mukaisesti. Yleensä toteutan itse lähes kaiken tarvittavan. Yritysasiakkaat suhtautuvat palvelutarjontaan positiivisesti. Heiltä tulee kehuja hyvin maistuvista aterioista: useimmiten tarjolla on à la carte -ruokaa. Tärkeintä on panostaa henkilökohtaiseen asiakaspalveluun ja erittäin laadukkaisiin tuotteisiin, Mäkelä painottaa.
Monipuolisten ateriapalvelujen lisäksi yritykset tarvitsevat usein syötävää – suolaista ja makeaa –omiin palavereihinsa.
– Trion kahvilan keittiössä valmistuu kätevästi ravitsevia sämpylöitä ja croisantteja hyvinkin nopealla aikataululla, idearikas toimen mies vakuuttaa.

 

 

Lahtelaiset yritykset huomio!

 

ESITTELE TUOTTEITASI – INFOA JA KERRO TAPAHTUMISTA, TARJOUKSISTA TAI ASIAKASILLOISTA HYVISSÄ AJOIN ETUKÄTEEN – TUO YRITYSTÄSI TUTUKSI.   Meihin voit tutustua täällä   ja yhteystiedot löytyvät täältä.

 

Ota yhteyttä – suunnitellaan yhdessä!

 

 

 

Leave a reply

SEURAA BLOGIA

Yhteistyössä



JAA YSTÄVÄLLE